Meillä on ollu koko huhtikuun yöt taisteluja, välillä ne päättyivät pinnasängyn kantoon äitin sängyn viereen, välillä L päätyi äitin ja isin väliin ja välillä äiti lastenhuoneen lattialle patjalle nukkumaan. Yksi on varma, ne ei päädy siihen, että kaikki nukkuisivat omissa sängyissään, omissa huoneissaan. Tämän hetken mantra on kai.. Tämä on ohimenevä vaihe. Joo. Tuntuu vaan välillä vähän ikuisuudelle.. Varsinkin kun C olis öisin valmis auttamaan, mutta meiän mini-kuninkaalle ei kelpaakkaan kukaan muu kun, äiti. Päivisin isä on kuningas, mutta öisin se muuttuu ilmesesti pieniä poikia syöväksi möröksi. Tai siltä se ainakin kuullostaa kun C menee poikaansa rauhottelemaan..
No eihän tässä mikään muu auta kun aika ja kärsivällisyys. En tiiä kiristääkö se vielä sit enempi ku L nukku tosiaan maaliskuussa yksin kokonaisia öitä 20.00-7:30... Ja sitä miettii että osaisha se nukkua ku vaa "pystyis". Yks hammas jo vähän näkyykin alakaluston riviä pidentämään, mutta toivon että tällä tuskan määrällä irtois viel parit legot enemmän. Katotaan.
Niin, ja ettei nyt ihan liian synkkää kuvaa meidän kuulumisista saa, ni tässä pari ihanat hetket viime viikonlopulta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti