perjantai 27. huhtikuuta 2012

Moi, pitkästä aikaa!

Hei!
Myönnän tuntevani piston sydämessäni, kun en ole taas pitkään aikaa saanut aikaiseksi kirjottaa tänne. Aina on ollu hyviä visioita, mutta jotenkin se toteuttaminen on ollut mika niin hankalaa:P

 Mutta siis asiaan! Tänne tuli ihana kevät, tai no melkein kesä takas, kahden viikon vesisateiden jälkeen:) Olipas kiva päästä tänä aamuna taas pitkästä aikaa pyörällä töihin. Huomas kyllä tuota ensimmäistä mäkeä kavutessaan, että oli pieni pyöräilytauko vesisateiden aikana.. erh. Hiljaa hyvää tulee, vai miten se olikaan...? Monet kyselee aina, että kuinka keväistä täällä on, ni aatelin laittaa tähän pari juuri makkarin ikkunasta ottamaani kuvaa liitteeks:)

Meiän makkarin ikkunasta





Pääsiäinenkin oli jo aikoja sitten, että turha enään kenellekkään hyviä pääsisäisiä toivotella. Itellä pääsiäinen meni puoliks töissä ja puoliks vapailla. Pitkänä perjantaina oltiin tosiaan kattomassa suomi-sveitsi jääkiekkomaajoukkueiden harjotuspeliä. Minä siellä uskollisena täydellä hallilla, ehkä noin 6muun suomi fanin kanssa hurrailin suomen maaleille:DD No onneks sentään voitettiin, muuten ois saanu taas palautetta sveitsiläiseltä seurueeltani:D Ottelu pelattiin Arosassa, mikä on siis itä-Sveitsissä vuorilla. Tulipahan sinne ajettaessa testattua auto-pahoinvointi kestävyys :D Hyvä oli, vaikkakin katteli mielummin tietä kun sitä jäätävää pudotusta tien vieressä....

Mun Pastetli kurssilta
Pääsiäisen jälkeen mulla olikin kivaa vaihtelua työntekoon, eli koulukurssi. Ihan kivaa vaihtelua oli kyllä kun sai olla joka ilta kotona ja viikonloppukin oli vapaata. Niin ja mikä ihmeen kurssi? Eli siis me kokattiin päivän aikana aina neljän ruokalajin menu, ja palvelupuolen opiskelijat tarjoili sit meille sen ja harjotteli samalla tarjoilua. Tuli kyllä taas opittua paljon uutta sanastoakin. Yhtenä päivänä kun meillä oli broilerin palottelu aiheena, ni mä en alkuun ymmärtäny mun reseptistä kovinkaan montaa sanaa :D Mutta hyvää siitä kuitenkin tuli:D





Meillä oli muuten Chrisin kanssa kaksvuotispäivä.khih. Käytiin vähä fiinimmin syömässä sellasessa Linnaravintolassa, oli kyllä tosi maukkaat ruuat!:) Ja muutenkin kiva ravintola:)


Ravintola Schloss oberberg
Aiemmin tosiaan huutelin vähän noista kämppä jutuista täälläkin. Me sit huvikseen kateltiin ja löyettiin yks just oikein oiva meille. Eli siis olis taas vaihteeks muutto edessä Elokuun puolivälissä.. Mutta mainittakoon, että mun päämääränä on pysyä siinä uuessa kämpässä kauemmin kun näinä viime neljänä vuotena mun muissa kämpissä:D Sillä vähä ehkä toi kämpän ettiminen niin motivoikin, kun miellyttää ajatus siitä, että on kämppä mistä ei ihan heti tarvii sit olla muuttamassa isompaan tai parempaan yms. Ja tosiaan tavoitteena olis sit myös sen vierassohvan osto kolmanteen huoneeseen;)

Mä nyt koitan ottaa tavotteeksi päivitellä tätä blogiani vähän tiuhempaan. erh. Mutta kiva jos jaksatte lukea ja kiinnostua kuulumisista, mua ainakin kiinnostaaa ihan kaikkien kuulumiset Suomessa! <3

Jos en kuitenkaan enään ennen vappua tänne asti ehdi, niin Hyvää vappua ja juokaa simaa munkin puolesta!:)