tiistai 13. marraskuuta 2012

Heimat



Oli kyllä tosiaan mielenkiintoinen aihe meillä tänään koulussa. Käytiin kuuntelemassa luettuja tekstipätkiä sellasessa pienessä teatterissa Kloster platzin takana. Eli siis kaikki tekstit käsitteli jotenkin aihetta Heimat, eli suomeksi koti/(kotimaa). Luennon jälkeen meidän piti kirjottaa asiaan liittyviä tehtäviä..

En oikeestaan aiemmin oo pysähtyny tätä asiaa miettimään, piti määritellä esim. mikä koti on, missä se on ja mikä kodista tekee kodin. Sitten meidän piti kirjottaa myös missä itse kokee kotinsa olevan. Siinä vaiheessa mä älysin, etten vois kirjottaa vaan yhtä paikkaa tai maata. Kuitenkin kotimaanani ja sinä "oikeana kotina" koen Suomen. Mutta sitten taas toisaalta, mun koti täällä St.Gallenissa on kyllä eniten koti mitä mulla on vähään aikaan ollut. Ja vaikka sanoisinkin kotini olevan Suomessa, niin en silti tiedä, mikäli Suomeen muuttaisin, että tuntisinko oloani sitten loppupeleissä niin kotoisaksi, mitä voisi kuvitella. Hhe, tuli oikeesti melkein oravanpyörä olo kun asiaa alko aattelemaan..

Kodin määrittelyyn kuitenkin kirjoitin, että kodin tekee kodiksi sen, että tuntee olonsa turvalliseksi ja että lähellä on rakkaita ihmisiä. Siinäkin kohtaa mietin, että munhan pitäis olla kahdessa eri paikassa:D Koska täällä on ihmisiä, joista välittää, mutta myös suomessa on paljon rakkaita ihmisiä, muistoja ja maisemia,

Tässä vielä teksi, jonka itse valitsin kymmenen joukosta itselleni:

Kotona

Olen kotona, kun osun oikealle korkeudelle etsiessäni valonkatkaisiaa.
Olen kotona, kun jalkani tuntevat portaiden määrän automaattisesti.
Olen kotona, kun naapurin koira ärsyttää minua, haukkuessaan kun astun omaan puutarhaani.

Jos koira ei haukkuisi, jäisi jotain puuttumaan.
Jos jalkani eivät tuntisi portaita, kaatuisin.
Jos käteni ei löytäisi katkaisiaa, olisi pimeää.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Ekaa kertaa Itävaltaan,jei.

No niin, sain vihdoin aikaseks käydä kurkkaamassa Itävallan puolelle, meiltä tosiaan ajaa noin parikyt minsaa rajan toiselle puolelle.. Että ois vaikka voinu vähän aiemminkin käydä kurkkaamassa.. hha:D Nojoo, siis matkan kohteena oli Bregenzin Casino. Oli ihan mielenkiintosta kateltavaa, mutta täytyy kyllä sanoa, että jotenkin ei ollu mun juttu.. Mutta tulipahan nähtyä ja koettua, käytiin myös Bregenzin keskustaan kurkkaamassa. Kotimatkalla poikettiin St.Margarentissa Pirates baarissa, se on kyllä ihan hauskasti tehty teema baari, kaikki on piraatti henkistä, niin sisustus kun työntekijätkin:) Piristävää vaihtelua normaaleihin iltamenoihin:)

Casinolla.


Lauantaina aamusta oltiin tosiaan keskustassa kaupoilla vähän kattelemassa ja tonttu ostoksilla;) Chris osti itelleen jo puvun ens maaliskuuta varten. Käytiin kahvilla vielä pohjoismaalaisessa kahvilassa, siellä on myynnissä rieskaa, pullaa, glögg:iä (siis ruotsalaista) ja muita pohjoismaalaisia tuotteita. On kyllä tosi kivasti sisustettu paikka ja luo vaihtelua starbuckseihin ym.ym.




Tää viikko oli mulla tosiaan kurssia, eli siis oltiin joka päivä kurssikeskuksessa, eka teoriaa ja sen jälkeen kokattiin keittiössä, oli kyllä ihan mielenkiintoinen viikko. Ja ihanan rauhaisa verrattuna työviikkoihin, isona plussana tietty joka päivänen klo17.00 kotiin pääsy:)) Tässä vielä vähän kuvia meiän tuotoksista kurssilta.
Lammas kare(?), vichy porkkanat ja williams perunat
Mun tuulihattu joutsenet ja karamellikiekurat, sormet palo:DD




krevette suppe & tomaten tartar

kania, mmm.